Kuten risteilyllä lupasin, tässä kuvia mitä oli tarkotus risteilijöille näyttää :)
Saatte myös tarinaa ;)
Virkkukoukkunen syntyi Imatralla rapiat kakskyt vuotta sitten miun, eli Tiinan toimesta. Olin valmistunut vuotta aikaisemmin Lappeenrannan Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta artesaani-ompelijaksi.
Tein jo opiskeluaikana omia tuotteita myyntiin ja sain tuntumaa, että näille olisi markkinat.
Tuotevalikoimaan kuuluivat piirretyt silkkituotteet, t-paidat ja kassit. Neuloin myös koneella riemunkirjavia puseroita ja pipoja. Virkkukoukkunen nimi tuli kirjovirkatuista antennipipoista, joita koukku kuumana virkkailin :)
Ensimmäinen oma puoti aukesi kesäkuussa -93 ja se sijaitsi lapsuudenkotini ETEISESSÄ! :D
Putiikki oli aina keskiviikkoisin auki ja muun ajan neuloin, piirsin ja virkkasin entisessä huoneessani.
Alusta asti myin tuotteitani myös jälleenmyyjille. Niitä oli kolme :)
Kaksi ensimmäistä vuotta meni eteisputiikissa, sitten seuraavat kaksi majailin entisessä pyöräkorjaamossa.
Kunnes vuonna -97 Tmi Virkkukoukkunen muutti Tainionkoskentie 10:ssä sijaitsevaan liiketaloon.
JEEEE!
Muuttokyydissä tuotevalikoimasta karsiutuivat niin virkkaukset kuin neuleetkin.
Kestyin pelkästään uniikkien käyttö- sisustustekstiilien piirtämiseen ja maalaamiseen.
Valikoimaan täydensi myös messuilta löytämäni koti- ja ulkomaiset aarteet.
Näin näit sit piirrettäs.
Kaikki erikseen!
Iri tuli Koukkuseen eka kertaa vuonna -98 työharjotteluun.
Valmistuttuaan Tekstiili-artenomiksi (AMK) vuonna 2003 Iristä tuli
Koukkusen vakituinen työntekijä.
Tiinan oikeana kätenä jämptin Irin vastuualueeseen kuuluu jälleenmyynti,
nettikaupan pyöritys ja kaikki muu vastaava - Sherlockki Honkanen nimittäin
selvittää tilanteen kuin tilanteen!
Mari tuli Koukkuseen vuonna 2006 työharjotteluun. Työharjottelun päätyttyä
hää viihty Koukkusessa kesätöissä sekä teki töitä myös opiskelujen ohella.
Valmistuttuaan Artesaaniksi vuonna 2007 Marista tuli osa Koukkusen vakikalustoa.
Vuonna 2010 Virkkukoukkunen muutti SUUUURIIN miltei 300 neliön tiloihin.
Alakertaan pistettiin työtilat, jossa tehhään mainiot Koukkustuotteet ja
yläkerrassa pääsee ostelemaan ihanuuksia runsaasta valikoimasta :)
Vuonna 2011 Mona tuli Koukkuseen työharjotteluun.
Monakin tuli jäädäkseen ja surisee edelleen ompelukoneen kanssa
alakerran työtiloissa pussukoitten ja muitten tuotteiden parissa.
Mari ja Mona työntouhussa!
Tääl ne syntyy! Tässä on Tiinan ja Marin valtakunta :)
Uniikit tekstiilit saivat rinnalleen painotuotesarjan viitisen vuotta sitten. Kuudentoista kappaleen korttisatsilla alotettiin ja nykyään koukkushahmot seikkailevat useissa printtituotteissa.
Koneen ääressä suunnitellaan postikortit, kalenterit ja muut ihanat painotuotteet.
Uniikit tekstiilit saivat rinnalleen painotuotesarjan viitisen vuotta sitten. Kuudentoista kappaleen korttisatsilla alotettiin ja nykyään koukkushahmot seikkailevat useissa printtituotteissa.
Koneen ääressä suunnitellaan postikortit, kalenterit ja muut ihanat painotuotteet.
Ja tääl myös piirretää maalataa ja kikerretää.
Meil on kotoisan värikästä ja ajoittain myös täys kaaos :)
Meil on kotoisan värikästä ja ajoittain myös täys kaaos :)
Iri täydentää hyllyjä :)
Välillä tehään tilausduuneina liikelahjoja tai muita kamppiksia.
Yhteistyö Lotus Emilia talouspaperin kuvituksessa saa taas jatkoa tänä talvena.
Kuvassa kesälle 2012 suunniteltu malli, joka otettiin uusinta kierrokselle tänä kesänä suuren suosion johdosta :)
Kohta voitte alkaa taas bongailemaan kaupoista meijän talvikuosista Emiliaa.
Saana saapu meille töihin 2012. Saana on meijän iloinen asiakaspalvelija
ja hää sumplaa myös meijän Verkkokoukkusen sekä tukkukaupan tilauksia.
Kohti uusia seikkailuja!
Neulootikoille mukii...
Ja puikkopussii!
Meil tehää töitä vakavissaa, mut ei vakavina :)
Suuuren suuri paketti lähtee matkaamaan kohti postia.
Lankahylly kutsuu värkkäilijöitä :)
Ekat printtipussukat.
Täs piirrän bodia mainiolle mimmille.
Ja täs bodit saa väriä pintaansa!
Mona ompelee pöytäliinaa sisustusprojektia varten.
Keväällä 2012 paikallinen K-Rauta pestas meijän tiimin sisustamaan lastenhuoneen
naapurikaupunkiin, Lappeenrannan loma-asuntomessuille.
Herkkukankaita!
Hilpeet hiirimatot!
Juhlahumua Koukkusen 20 v päivänä!
Omalla porukalla juhlittiin synttäreitä Marin taituroimalla herkullisella kakulla.
Langat järjestykseen!
Ompelunssan omaaville myös ihana hiirimatto.
Kerhokassit kuivumassa ja oottamassa kikerryksii.
Mainioitten tyynyliinojen piirtoa :)
Ihana seinäkalenteri ens vuuelle. Täst löytyy mahtavat maanantait, timakat tiistait, kivat keskiviikot...
Justeerasin päivät uusiks, kun näin facebookissa usein
Justeerasin päivät uusiks, kun näin facebookissa usein
vaikerrusta alkavasta viikosta ;)
Ain naurain työtäs tee!
Ennustava kortti!
Siel myö taietaa risteillä ;)
Pussukoita kuivumassa.
Herkkua on siinä monenlaista :)
Kiitos kaikille mukana olleille risteilijöille :)
Meil oli ihan SUPERkivaa ja ihan parhaat asiakkaat!
Meininki oli mahtava!
KiitosKIITOSkiitos!
Tavataan taas! :)
Vau... Kaunis tarina... =)
VastaaPoista